Puhtausala kiinnostavaksi -hanke ja peruskoulun 9-luokkalaiset

Eräs hankkeemme tavoitteista on puhtausalan opiskelumahdollisuuksista kertominen erityisesti peruskoulun päättövaiheessa oleville nuorille. Koulutusten vetovoimaisuutta pyritään nostamaan peruskoulujen, ammatillisen koulutuksen ja alan yritysten yhteistyötä tiivistämällä. Niinpä Joensuun seudulla teimme pilottiluontoisesti vierailukäynnit peruskoulun 9. luokkalaisten luo tammikuussa.

Tunnista suunniteltiin osallistava ja tavoite oli, että puhtausalasta jää positiivinen kuva ja saamme myös tärkeää tietoa peruskoululaisilta heidän toiveistaan TET-jaksoille kyselyn avulla. Itä-Suomen Siivouspalvelu Oy:n Kristiina Huhtinen, joka muuten voitti TAITAJA -kisat vuonna 2016, oli mukana tunneilla kertomassa uratarinansa! Kristiinan tarina löytyy myös kotisivuiltamme.

Katso täältä TET-kyselyn kooste.

Kaikkiaan tapasimme noin 90 peruskoululaista neljän eri opo-tunnin aikana! Oli todella kivat tunnit!

Opinto-ohjaaja Sanna Tuomisto kommentoi vierailujamme: "Puhki -hankkeen vierailut ysiluokkalaisille olivat mielenkiintoisia ja silmiä avaavia. Parasta niissä oli se, että ne sisälsivät toiminnallisuutta ja osallistivat oppilaita. Esimerkiksi puhtausnäytteiden otto, havainnollistavat kuvat ja uratarinat jättivät oppilaisiin muistijäljen. Esittely ei tuntunut puhtausalan mainostukselta, vaan toi alan erilaisia puolia tutuksi positiivisessa hengessä. Toki näiden seikkojen avulla se myös lisäsi mielenkiintoa esimerkiksi siivousalan kesätyöpaikkoja kohtaan."

Lataamme sivuillemme puhtausalan esittelyyn liittyvän materiaalin. Jos käytössä on pintapuhtauslaite, niin 45 minuuttia kestävä opo-tunti sujuu materiaalin avulla mukavasti. Kannattaa avata powerpointin muistiinpanosivut; niissä on lisävinkkejä diojen sisältöihin.

Kuva 1: Opiskelijoiden mielenkiinto säilyi herkeämmättä
Kuva 2: Näin ajateltiin puhtaudesta
Kuva 3: Käsien pintapuhtausnäytteen ottaminen menossa

Ajankohtaiset artikkelit

Hanke päättyy, mutta työmme puhtausalan edistämiseksi jatkuu!

Reilut kaksi vuotta on vierähtänyt nopeasti ja hankkeemme päättyy kesäkuun lopussa 2021. Hankekausi oli hyvin poikkeuksellinen koronaviruspandemiasta johtuen..

Opas TET-jaksolle

Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeessa on tuotettu opasvihkonen, jonka avulla tettiläinen voidaan perehdyttää siivoustyöhön. Olemme tehneet myös thinglink-oppimisympäristön, jossa on videoita opasvihkosen aiheista. Pääset Thinglink-ympäristöön alla olevasta linkistä..

Positiivinen asenne puhtausalan imagon luojana

Puhtauspalvelualalla on ollut ja tulee olemaan työvoimapulaa. Alaa pidetään raskaana, likaisena ja huonosti palkattuna. Puhtausalaa ei arvosteta ja ajatellaan, että jokainen osaa siivota ja heiluttaa rättiä..