Blogi

Hanke päättyy, mutta työmme puhtausalan edistämiseksi jatkuu!

Reilut kaksi vuotta on vierähtänyt nopeasti ja hankkeemme päättyy kesäkuun lopussa 2021. Hankekausi oli hyvin poikkeuksellinen koronaviruspandemiasta johtuen..

Opas TET-jaksolle

Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeessa on tuotettu opasvihkonen, jonka avulla tettiläinen voidaan perehdyttää siivoustyöhön. Olemme tehneet myös thinglink-oppimisympäristön, jossa on videoita opasvihkosen aiheista. Pääset Thinglink-ympäristöön alla olevasta linkistä..

Positiivinen asenne puhtausalan imagon luojana

Puhtauspalvelualalla on ollut ja tulee olemaan työvoimapulaa. Alaa pidetään raskaana, likaisena ja huonosti palkattuna. Puhtausalaa ei arvosteta ja ajatellaan, että jokainen osaa siivota ja heiluttaa rättiä..

Osaamistarvekartoitus puhdistuspalvelualalle

Puhtausalan koulutus- ja työvoimatarpeen ennakointi on yksi hankkeemme työpaketeista. Suunnittelimme alueelliset, kolme kertaa järjestettävät työpajat puhtausalan osaamistarpeista nyt ja tulevaisuudessa. Teemoiksi valitsimme: 1. Työvoiman tarve, 2. Robotiikka ja digitalisaatio ja 3..

Puhtausalan osaamiskartoitus

Olemme tehneet Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeessa puhtausalan osaamiskartoituksen. Tämä osaamisen kartoitus on tarkoitettu puhtausalan opintoja suunnitteleville sekä hyödynnettäväksi alan koulutusten aloitusvaiheessa ja myöhemmin koulutuksen aikana..

Yritysvierailut poikkeusaikaan

Hankkeemme yhtenä tavoitteena on ollut puhtausalan opettajien sekä alan yritysten vierailut peruskouluissa. Riverian alueella olimme lisäksi suunnittelemassa yritysvierailuja alueen PK-yrityksiin TE-palvelujen henkilöstön toiveesta..

Uusia thinglink-sisältöjä

Katso videot ikkunapesuista, ilmastointiputkien imuroinnista ja rännien puhdistuksesta...

Alan esittelyvideo eri kieliversioina - käytä vapaasti!

Video saatavilla suomen lisäksi englanniksi, venäjäksi ja ruotsiksi...

Hankkeen päätösseminaari tulossa!

Hankkeen päätösseminaari pidetään 21.4.2021 - laita jo kalenteriin..

Hyvää joulua!

PUHKI-hanke toivottaa kaikille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!..

Alan esittelyvideon uudet kieliversiot

Puhtausalan esittelyvideo nyt myös englanniksi ja venäjäksi..

Puhtauspäivä 7.12.2020

Puhki-hanke osallistui Puhtauspäivään Riverian alueella poikkeusjärjestelyin...

Kiitos siivoojille!

Aapo kiittää siivoojia...

Puhtauspäivän terveiset Aapolta!

Puhtauspäivä 7.12. lähestyy. Katso Aapon terveiset! ..

Puhtauspäivän terveiset Pepperiltä!

Puhtauspäivää vietetään jälleen 7.12.2020. Pepper toivottaa kaikille mukavaa Puhtauspäivää! ..

Työtä tuunaamalla hyvinvointia ja merkitystä työhön -webinaarin tallenne

Työn tuunaaminen -luentosarjan osa 1/3 pidettiin Joensuusta käsin 28.10.2020. Työterveyslaitoksen asiantuntija Telma Rivintoja luennoi otsikolla "Työtä tuunaamalla hyvinvointia ja merkitystä työhön". Oman työn tuunaaminen on tärkeää..

Katso Auri Kanasen video Tiktokissa!

Siivousaiheisilla Tiktok-videoillaan suuret katsojamäärät tavoittanut Auri Kananen julkaisi videon yhteistyössä Puhki-hankkeen kanssa. Pääset katsomaan sen tästä!..

Puhki -hanke vieraili Liperissä, Ammattiopisto Luovin toimitilahuoltajaopiskelijoiden luona

Puhki -hanke vieraili Liperissä, Ammattiopisto Luovin toimitilahuoltaja-opiskelijoiden luona 28.10.2020. Mukana oli kahdeksan opiskelijaa opettajansa ja ohjaajansa kanssa. Mietimme yhdessä puhtausalan monipuolisuutta ja työllistymismahdollisuuksia..

Arvonnan voittajat!

Careerian Digiviestinnällä näkyvyyttä -webinaarin palautekyselyn arvonnassa festarilaukun voittivat Päivi Sundell, Jarmo Karhunen ja Marja Eikonsalo. Onnea voittajille! ..

Rekrypäivä Joensuun Luotsissa

Syksyllä käynnistettiin rekrypäivät uudelleen yhteistyössä TE-palvelujen kanssa..

Osallistujapalautekyselyn tulokset

Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeen puolivälissä teimme osallistujapalautekyselyn. Kiitos kaikille vastanneille!..

Arvontojen voittajia!

Puhki -hankkeen osallistujapalautteessa repun voittivat Maija Hinkkanen Tampereelta ja Jaana Hukka Kiteenlahdesta. Reput on toimitettu voittajille. Puhki -hankkeen 6.5..

Kotityöpalveluyritysten vastuullinen toiminta poikkeustilanteissa -webinaarikoulutus pidettiin 6.5.2020

Puhki-hanke ja Suomen Kotityöpalveluyhdistys ry järjestivät maksuttoman webinaarin Kotityöpalveluyritysten vastuullinen toiminta poikkeustilanteissa 6.5.2020. Puolitoistatuntisessa webinaarissa kouluttajana oli lehtori ja puhtausalan asiantuntija Leila Kakko TAMK:sta..

Puhtausalan S2-opetusmateriaalia maahanmuuttajille

Pääset tutustumaan monipuoliseen materiaaliin thinglink-ympäristöissä. Saa jakaa ja käyttää vapaasti S2-opetuksessa!..

Pienyritykset korona-aikana

Kotityöpalveluyhdistys listaa asioita, jotka voivat auttaa pk-yrityksiä vaikeassa tilanteessa..

Mobiilipeli käytössä!

Olipas kiva saada palautetta mobiilipelistämme! Omnian Palvelualojen opettaja Maija Myllykoski soitti ja kertoi, että opiskelijat olivat ladanneet standardisanojen opettelupelin Play-kaupasta..

Robotiikka ja digitalisaatio puhtausalan näkökulmasta -luentosarjan avaus

Olimme suunnitelleet kevään luentosarjan ”Robotiikka ja digitalisaatio puhtausalan näkökulmasta” kolmella hieman erilaisella sisällöllä Joensuuhun, Hämeenlinnaan ja Vantaalle. Joensuussa 12.3..

Siivousvälinepeli

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke tarjoaa nyt yhden aivan uudenlaisen oppimisympäristön standardisanojen opetteluun! Lataa Play-kaupasta kännykkääsi mobiilipeli, jonka avulla standardisanojen opiskelu sujuu rattoisasti..

Puhtausviikko Joensuussa 24.2. – 28.2.2020

Puhtausviikko toteutettiin yhteistyössä Luotsin ja Business Joensuun kanssa. Viikon aikana esittelimme puhtausalaa monin eri tavoin ja tarjosimme myös musiikkia ja stand up -komiikkaa kävijöiden iloksi..

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke TAITAJA PLUS -semifinaalissa Torniossa 30.1.2020

Eräs hankkeemme konkreettisista toimenpiteistä on vierailut puhtausalan tapahtumissa. Niinpä olikin kiva suunnata auto kohti pohjoista ja TAITAJA PLUS -semifinaalia, mikä järjestettiin Ammattiopisto Luovilla Tornion toimipisteessä..

Puhki -hanke esittäytyi Tekijä2020 -messuilla Hämeenlinnassa

Tekijä2020 on seudun suurin opinto- ja rekrytointitapahtuma. Messuille osallistui esittelijöinä alueen työnantajia laaja-alaisesti sekä alueen eri asteiset oppilaitokset..

Ensimmäinen Puhtausperjantai 17.1.2020

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke on suunnitellut ja toteuttaa Joensuun Luotsissa kevään aikana Puhtausperjantai-päiviä. Päivien teemana on puhtausalan esittely, alan yritysten rekry ja oppilaitoksen koulutusmahdollisuuksista kertominen..

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke ja peruskoulun 9-luokkalaiset

Eräs hankkeemme tavoitteista on puhtausalan opiskelumahdollisuuksista kertominen erityisesti peruskoulun päättövaiheessa oleville nuorille. Koulutusten vetovoimaisuutta pyritään nostamaan peruskoulujen, ammatillisen koulutuksen ja alan yritysten yhteistyötä tiivistämällä..

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke esittäytyi TE-palveluille Joensuussa 14.1.2020

TE-palveluissa työskentelee n. 70 asiantuntijaa eri tehtävissä Joensuun ja lähikuntien alueella. Pääsimme esittelemään puhtausalaa miltei koko henkilöstölle kertaheitolla, sillä tilaisuudessa oli noin 60 henkilöä, joista osa etäyhteyden päässä maakunnassa..

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke esittäytyi Luotsissa 9.1.2020

Joensuun Luotsi on uudenlainen kohtaamispaikka työnhakijoiden ja työnantajien yksilöllisiin tarpeisiin...

Puhtauspäivä 2.12.2019

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke järjesti Riverian Kiinteistöpalvelualan kanssa Puhtauspäivä-tapahtuman Joensuussa..

Ammattiopisto Tavastian koulutusten esittelyilta 26.11.2019

Ammattiopisto Tavastiassa järjestettiin ammatillisten koulutusalojen esittelyilta 26.11.2019. Iltaan osallistuivat Hämeenlinnan alueen 9-luokkalaiset nuoret vanhempineen. Puhki -hankkeen toimija Pia Jylhä-Ollila esitteli puhtauspalvelualaa ja alan koulutusmahdollisuuksia..

VR-tekniikkaan tutustuminen 15.11.2019

Ammattiopisto Tavastian Puhki -hankkeen toimijat Sirpa Rintala ja Pia Jylhä-Ollila tutustuivat Ammattiopisto Tavastian Pintakäsittely -osaston VR -tekniikkaan. Pintakäsittelyosastolle on kehitetty virtuaalinen opetusohjelma auton maalaamiseen. Ohjelma vaikutti hyvin pitkälle kehitetyltä..

Apuvälinemessut 8.11.2019 Tampereella

Tampereelle sattui kaksi tapahtumaa peräkkäisille päiville, joten Kotityöpalvelupäivän jälkeen oli mielenkiintoista lähteä tutustumaan Apuvälinemessuille. Erityisesti kiinnosti hankettamme lähellä oleva robotiikka ja digitekniikka ja niiden sovellukset. Esillä oli mm..

Kotityöpalvelupäivä 7.11.2019 Tampereella

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke oli mukana Suomen Kotityöpalveluyhdistyksen järjestämässä Kotityöpalvelupäivässä. Kotityöpalveluyhdistys on yhteistyökumppanimme hankkeessa. Paikalla oli noin 45 kuulijaa eri puolilta Suomea..

Puhki -hankkeen toimijat osallistuivat Teknologia 19 -messuille 6.11.2019

Helsingin Messukeskuksessa järjestetyt teknologiamessut olivat täynnä robotikkaa ja erilaisia, niin teollisuuteen kuin kiinteistöjen toimintaan ja seurantaan liittyviä teknisesti pitkälle vietyjä ratkaisuja..

Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 1.11.2019

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke oli esillä ja projektiasiantuntija Seija Ikonen kertoi alustuspuheenvuorossa puhtausalasta ja sen monista mahdollisuuksista Itä-Suomen ohjaushenkilöstölle Nurmeksen Bomballa..

Toisen asteen yhteys Joensuussa peruskoululaisille 29.-30.10.2019

Peruskoululaiset pääsivät tutustumaan ammatillisen koulutuksen tarjontaan, seuraamaan työnäytöksiä tai kokeilemaan erilaisia taitoja osastoilla..

Turvallinen sairaalaympäristö XVI 24.10.2019 Tampereella

Puhtausala kiinnostavaksi -hanke oli mukana Diverseyn järjestämässä koulutuksessa. Hankkeen esittelyn lisäksi projektiasiantuntija Seija Ikonen kertoi aiheesta ”3D ja Thinglink – digitekniikka leikkaussalisiivouksessa”. Paikalla oli noin 60 kuulijaa eri puolilta Suomea..

Työvoiman tarve -luentosarja: Puhtausalan vetovoimaisuus, 22.10.2019 Tavastialla

Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeen järjestämä Työvoiman tarve -luentosarjan kolmannen luennon aiheena oli Puhtausalan vetovoimaisuus. Luento pidettiin Ammattiopisto Tavastiassa Hämeenlinnassa 22.10.2019..

Rekry-messut Tavastialla

Ammattiopisto Tavastiassa järjestettiin Rekry -messut 10.10.2019. Puhtausala kiinnostavaksi hanke osallistui messuille esitellen alan työllistymismahdollisuuksia sekä koulutusmahdollisuuksia. Noin 160 alasta kiinnostunutta messukävijää vieraili hankkeen esittelypisteessä..

Työvoiman tarve -luentosarja: Tulevaisuuden työelämä

Työelämän tarve -luentosarjan ensimmäinen osa Tulevaisuuden työelämä pidettiin Joensuussa Riverialla 2.10.2019. Apulaisprofessori Arto O. Salosen luento keräsi paljon kuulijoita sekä saliin että etäyhteyden päähän..

Innovaatiopäivä 18.9.2019

PUHKI-hanke esittäytyi Puhtausalan innovaatiopäivässä Helsingissä 18.9.2019...

PUHKI-hanke Taitaja 2019 -tapahtumassa

Kuulumisia Taitaja-tapahtumasta! Hanke edistää alan tunnettavuutta nuorten, maahanmuuttajien ja alanvaihtajien keskuudessa. Teemme yhteistyötä erityisesti peruskoulujen opojen, kotoutumiskouluttajien, uraohjaajien ja muiden sidosryhmien kanssa.Kehitämme mm..

Hanke Finnclean PRO messuilla

PUHKI-hanke esittäytyi Finnclean PRO koulutuspäivillä ja messuilla Tampereella 27.-28.3.2019 SSTL Puhtausala ry:n osastolla. Hanke keräsi runsaasti kiinnostuneita kyselijöitä ja myös hankkeen toimintaa suuntaavaan kyselyyn vastattiin aktiivisesti..

PUHKI-hanke esillä Arjen digitaidot haltuun -messuilla Vanajaveden opistolla

Ammattiopisto Tavastiassa Puhki – puhtausala kiinnostavaksi hanke osallistui Vanajaveden Opiston järjestämään Arjen digitaidot haltuun -messuille 20.9.2019. Messuille osallistui toistakymmentä esittelijää ja lisäksi siellä oli luento tietoturvasta..

Puhtausala kiinnostavaksi eli PUHKI-hanke

Uusi hanke on käynnistynyt 1.3.2019. Hanketta koordinoi Riveria ja hankkeen projektiasiantuntijana toimii Seija Ikonen. Hankkeen taustaa Puhtausala on jo pitkään kärsinyt työvoimapulasta..