Rekrypäivä Joensuun Luotsissa

Kevään pandemia päätti rekrypäivämme lyhyeen ja saimme toteutettua vain kaksi rekry-iltapäivää ennen etätöihin siirtymistä. Nyt päätimme aloittaa uudelleen ja syksylle suunnitelluista neljästä rekry-päivästä ensimmäinen toteutettiin Joensuun Luotsin tiloissa 18.9.2020. Teimme yhteistyötä TE-palvelujen kanssa ja myös he markkinoivat tapahtumaamme omille asiakkailleen tapahtumakalenterissaan.

Yrityksistä Coor ja Lassila&Tikanoja olivat paikalla haastattelemassa hakijoita. Paikalle tuli noin 10 henkilöä. Määrä tuntui pieneltä, mutta onneksi tälläkin kertaa hakijoissa oli todella potentiaalisia henkilöitä ja molempien yritysten edustajat olivat tyytyväisiä tapahtumaan.

Kuva 1 Coorin palveluesimies Tuija

Kuva 2 L&T:n palvelumestarit Hanna ja Jonna

Kuva 3 Luotsin duuniagentit

Kuva 4 Riverian lehtori Tanja esittelee koulutuksia

Ajankohtaiset artikkelit

Hanke päättyy, mutta työmme puhtausalan edistämiseksi jatkuu!

Reilut kaksi vuotta on vierähtänyt nopeasti ja hankkeemme päättyy kesäkuun lopussa 2021. Hankekausi oli hyvin poikkeuksellinen koronaviruspandemiasta johtuen..

Opas TET-jaksolle

Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeessa on tuotettu opasvihkonen, jonka avulla tettiläinen voidaan perehdyttää siivoustyöhön. Olemme tehneet myös thinglink-oppimisympäristön, jossa on videoita opasvihkosen aiheista. Pääset Thinglink-ympäristöön alla olevasta linkistä..

Positiivinen asenne puhtausalan imagon luojana

Puhtauspalvelualalla on ollut ja tulee olemaan työvoimapulaa. Alaa pidetään raskaana, likaisena ja huonosti palkattuna. Puhtausalaa ei arvosteta ja ajatellaan, että jokainen osaa siivota ja heiluttaa rättiä..