Puhki -hanke esittäytyi Tekijä2020 -messuilla Hämeenlinnassa

Tekijä2020 on seudun suurin opinto- ja rekrytointitapahtuma. Messuille osallistui esittelijöinä alueen työnantajia laaja-alaisesti sekä alueen eri asteiset oppilaitokset. Messuilla kävi tutustumassa alueen oppilaitoksien 9 ja 10 luokkalaiset aamupäivästä ja iltapäivästä paikalle saapui lukioiden opiskelijat. Näiden ryhmien lisäksi messuilla kävi hyvin paljon alan vaihtajia ja nuoria, jotka etsivät unelma-ammattiaan sekä opinto-ohjaajia. Messuilla kävi runsaasti väkeä ja Puhki:n osastolla pysähtyi noin 150 henkilöä tutustumassa alaan.

Puhki -hankkeen osastolla pysähtyi runsaasti messuvieraita ja varsinkin nuoria. He katsoivat hankkeessa tuotettua Puhtausalan monet mahdollisuudet videota ja samalla vastasivat pieneen kyselyyn. Kyselyyn he vastasivat 3 – 5 henkilön ryhmissä ja kukin vastaaja sai mukaansa Puhki -vihon ja kynän. Hankkeessa hankittu robotti kiinnosti nuoria hyvin paljon. Näin päästiin keskustelemaan messuvieraiden kanssa henkilökohtaisesti puhtausalasta ja sen suomista monista mahdollisuuksista. Keskustelujen perusteella alan hyviä puolia saa tuoda esille vielä jatkossakin. Hyvin monella oli vanhentunut käsitys työn sisällöstä, palkasta ja työajoista. Se että, alalla on mahdollisuus opiskella esim. ammattikorkeakoulussa oli monelle henkilölle ihan uusi asia.

Puhki -hanke esittäytyi Tekijä2020 -messuilla Hämeenlinnassa

Ajankohtaiset artikkelit

Hanke päättyy, mutta työmme puhtausalan edistämiseksi jatkuu!

Reilut kaksi vuotta on vierähtänyt nopeasti ja hankkeemme päättyy kesäkuun lopussa 2021. Hankekausi oli hyvin poikkeuksellinen koronaviruspandemiasta johtuen..

Opas TET-jaksolle

Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeessa on tuotettu opasvihkonen, jonka avulla tettiläinen voidaan perehdyttää siivoustyöhön. Olemme tehneet myös thinglink-oppimisympäristön, jossa on videoita opasvihkosen aiheista. Pääset Thinglink-ympäristöön alla olevasta linkistä..

Positiivinen asenne puhtausalan imagon luojana

Puhtauspalvelualalla on ollut ja tulee olemaan työvoimapulaa. Alaa pidetään raskaana, likaisena ja huonosti palkattuna. Puhtausalaa ei arvosteta ja ajatellaan, että jokainen osaa siivota ja heiluttaa rättiä..