Puhtauspäivä 7.12.2020

Puhki -hanke osallistui Puhtauspäivään Riverian alueilla poikkeusjärjestelyin. Suunnitelmat menivät uusiksi, sillä edellisellä viikolla tuli tieto oppilaitoksen siirtymisestä etä-opiskeluun juuri tuolloin Puhtauspäivänä. Niinpä siirsimme nopeasti päivän juhlimisen oppilaitoksen Intraan. Saimme Riverian Puhtauspalvelut -tiimin laitoshuoltajat mukaan päivän toimintaan ja kuvasimme pikapikaa videon heidän työstää eri asiakaskohteissa. Monikaan ei ollut tiennyt, että he huolehtivat myös päiväkodin siivouksesta. Sieltähän onkin varttumassa meille tulevaisuuden opiskelijoita…

Thinglink-ympäristöön upotettuna oli oppilaitoksen intrassa koko päivän katsottavissa video Puhtauspalvelut -tiimiläisten työstä eri asiakaskohteissa, mahdollisuus osallistua tietovisaan puhtausalasta ja myös Pepper-robotti esitti terveisensä kaikille puhtausalan työntekijöille. Puhtauspäivä sai hyvää palautetta ja saimme taas kerran tuotua arvokasta työtä kaikkien tietoon.

Pääsimme myös sanomalehti Karjalaisen sekä netti- että paperiversioon ihan etusivun juttuna! Artikkelissa haastateltiin nuorta alanvaihtajaa, joka on todella motivoitunut työstään! Myös Puhki -hanke pääsi jutussa kertomaan puhtausalan nykytilasta! Lehti tavoittaa päivittäin yli 78 000 ihmistä, joten positiivista nostetta alastamme meni taas isolle porukalle.

Pepperin terveiset lähetettiin tietenkin Puhkin kotisivuilta ja instassa.

Katso tästä Puhtauspäivän koontia. (tietovisa on suljettu)

Kuva: Suunnittelutuokio menossa.

Puhtauspäivä 7.12.2020

Ajankohtaiset artikkelit

Hanke päättyy, mutta työmme puhtausalan edistämiseksi jatkuu!

Reilut kaksi vuotta on vierähtänyt nopeasti ja hankkeemme päättyy kesäkuun lopussa 2021. Hankekausi oli hyvin poikkeuksellinen koronaviruspandemiasta johtuen..

Opas TET-jaksolle

Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeessa on tuotettu opasvihkonen, jonka avulla tettiläinen voidaan perehdyttää siivoustyöhön. Olemme tehneet myös thinglink-oppimisympäristön, jossa on videoita opasvihkosen aiheista. Pääset Thinglink-ympäristöön alla olevasta linkistä..

Positiivinen asenne puhtausalan imagon luojana

Puhtauspalvelualalla on ollut ja tulee olemaan työvoimapulaa. Alaa pidetään raskaana, likaisena ja huonosti palkattuna. Puhtausalaa ei arvosteta ja ajatellaan, että jokainen osaa siivota ja heiluttaa rättiä..